Aluevaltuuston kuulumisia 28.6.2022

Tehdä työtä, jolla on tarkoitus.

Hyvinvointialueelle on lainsäädännön kautta asetettu selkeä tehtävä; hoitaa jatkossa 1.1.2023 alkaen kunnilta ja kuntayhtymiltä siirtyvien palveluiden järjestäminen. Organisaatiolle asetettu tehtävä ei suoraan tarkoita sitä, että henkilöstö kokisi tekevänsä työtä, jolla on tarkoitus. Eikä sitä, että hyvinvointialueen päättäjät voisivat keskittyä olemassa olevien toimintojen ja palvelujen ylläpitämiseen muutosvaiheen tasaannuttua normaaliksi arjeksi.

Hyvinvointialue on suurelta osin samanlainen organisaatio kuin muutkin organisaatiot ja elää täysin samassa arjessa ja muutospaineessa kuin muutkin organisaatiot. Maakuntamme suurimman organisaation tulee siis menestyäkseen ja kehittyäkseen tietää mihin se on menossa (visio) ja miten sinne päästään (strategia).

Valtuustokauden alussa olemme siis aloittaneet strategian valmistelun erilaisissa työpajoissa ja seminaareissa sekä sähköisiä kyselyjä täyttäen. Osallistujia ja vastaajia on ollut kiitettävästi mukana ja viimeisimpänä on nyt valmistunut tulevalle henkilöstölle suunnattu kysely, jossa kysyttiin, millaiset arvot haluaisit hyvinvointialueelle – yhteiselle tulevalle työpaikallemme?

Arvojen miettiminen valtavien valmistelukiireiden ja henkilöstöpulan keskellä voi tuntua ylimääräiseltä työtä, mutta arvokeskustelun käyminen on ennen kaikkea yhteisen yrityskulttuurin luomista. Työhömme vaikuttavat arvot, myös ne kirjoittamattomat, kun ohjaavat joka tapauksessa työtämme hyvinvointialueen arjessa, ihan kaikilla organisaation tasoilla. Strategiatyöpajoissa on kevään 2022 aikana kiteytynyt neljä eri teemaa: asiakaslähtöisyys, henkilöstö, kehityshalu ja vaikuttavuus. Näistä teemoista haetaan nyt niitä arvoja, joihin voimme sitoutua koko organisaatiossa, niin päättäjinä, kuin henkilöstöön kuuluvina.

Saimme aluevaltuuston 22.6.2022 kokouksessa kuulla ensimmäisen strategialuonnoksen elokuussa työnsä aloittavan hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikaisen esittelemänä ja siinä hyvinvointialueen visioksi on luonnosteltu seuraavaa: “Olemme ammattilaisten arvostama, ystävällisin ja vaikuttavin yliopistollinen hyvinvointialue. Tuotamme yhdessä kumppaniemme kanssa terveyttä ja hyvinvointia kaikille varsinaissuomalaisille, kaksikielisesti.”

Visio, arvot ja strategia vahvistetaan tulevan syksyn aikana ja siitä ne lähtevät elämään omaa elämäänsä hyvinvointialueen sisällä tullakseen vähintään vuosittain mitatuiksi tilinpäätöksen ja tarkastuslautakunnan tarkastuskertomuksen myötä. Nyt luonnostellut arvoteemat, erityisesti asiakaslähtöisyys ja vaikuttavuus edellyttävät kuitenkin arjen tapahtumien aktiivista arviointia ja asiakaspalautteen keräämistä sekä kerättyjen tietojen hyödyntämistä seuraavassa päätöksenteossa. Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta uskon sen olevan ainoa keino hallita ja kehittää näin suurta organisaatiota eteenpäin. Strategiatyönkin tulee olla työtä, jolla on tarkoitus.

Kesäterveisin,
Sanna Pitkänen
aluevaltuuston jäsen
Eduskuntavaaliehdokas (kok)

Jaa tämä sivu