Kumpi oli ensin, muna vai kana?
-kysymys kiertää kehämäisesti samankaltaista rataa kuin hyvinvointialueiden asukkaiden tarpeet ja niiden hoitamiseen käytettävissä olevat varat.
Hyvinvointialueiden talousongelmien paljastuessa syyttävä sormi on kohdistunut vuoroin kuntien taloudenpitoon ja liian pieniksi arvioituihin sote-kuluihin, väestön ikärakenteeseen, suomalaisten elintapoihin, alueellisiin tuloeroihin, inflaatioon, koronaan, energiakriisiin ja palkkojen nousuun.
Kun muna vai kana -kysymys esitettiin lähes 2000 vuotta sitten, kreikkalaisen filosofi Plutarkhosin ajatuksena oli pohtia, oliko maailmankaikkeudella alkua. Hyvinvointialueiden osalta vastaus on hyvin selkeä, niillä on ollut selkeä alkupiste ja tehtävänä hoitaa asukkaidensa sote- ja pelastuspalveluihin kohdistuvat tarpeet. Ja sitten tullaankin kysymyksen vaikeampaan osuuteen, voiko hyvinvointialuetta olla ilman riittävää rahoitusta?
Onko hyvinvointialue ollut hallintomallina kuin kovasti haluttu lippulaivatuote, joka on ostettu korkealla korolla tulevaisuudessa siintävään palkankorotukseen luottaen? Vai todellinen työkalu palvelujen saatavuuden tasa-arvoistamiseen sekä ihmisten välisten terveys- ja hyvinvointierojen kaventamiseen.
Tuoreimman OECD and World Health Organizationin kokoaman Suomi, Maan terveysprofiili 2021 -julkaisun mukaan vuonna 2019 terveydenhuoltomenot asukasta kohden olivat yli kymmenen prosenttia EU:n keskiarvon (3 520 euroa) alapuolella ja niiden osuus BKT:stä oli 9,2 prosenttia eli lähes yhden prosenttiyksikön EU:n keskiarvon (9,9 %) alapuolella. Näistä menoista katettiin julkisin varoin 78 prosenttia, mikä on hieman vähemmän kuin EU:ssa keskimäärin (80 %). Tätä rahoitusta lisättiin koronan vuoksi vuosina 2020 ja 2021 neljällä miljardilla eurolla. Käyttäjiltä perityt maksut kattoivat puolestaan 17,4 prosenttia terveydenhuoltomenoista, mikä on yli EU:n keskiarvon (15,4).
Keskimääräistä pienemmillä varoilla on myös tuotettu keskimääräistä vähemmän palveluja. Vuonna 2019 lähes viisi prosenttia suomalaisista ilmoitti, että heillä oli taloudellisista syistä, maantieteellisistä esteistä tai odotusajoista johtuvia tyydyttämätöntä lääketieteellisen hoidon tarvetta. Koko EU:n alueella vastaava luku oli keskimäärin alle kaksi prosenttia.
Tulevaa vuotta tarkasteltaessa valtion budjettiesityksessä varataan yli neljäsosa koko budjetista eli 24,7 miljardia euroa hyvinvointialueiden rahoitukseen. Tästä huolimatta hyvinvointialueiden tulee pakon edessä tasapainottaa talouttaan yhä kasvavan kustannuspaineen alla, mielellään per heti.
Menneitä ja tämän hetken lukuja tutkiessa herää kysymys hyvinvointialueiden todellisista mahdollisuuksista onnistua sote-uudistukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa. Onko meidät hyvinvointialueiden ensimmäiset päättäjät asetettu tarkoituksella mahdottoman tehtävän eteen; ihailemaan keisarin uusia vaatteita? Hyvinvointialueille asetettu talouden tasapainotusvaade on ajallisesti puolta tiukempi kuin kunnilla ja samaan aikaan asukkaiden tulisi saada kaikki tarvitsemansa lakisääteiset palvelut yhä tiukkenevissa hoitotakuuajoissa. Ilman rahaa ei pidetä huolta myöskään henkilöstön, hyvinvointialueen tärkeimmän resurssin, hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Tästäkin saa mukavan kehäkysymyksen, kun miettii Varhan henkilöstön poissaolojen vähentämistä koskevaa säästötavoitetta vuodelle 2024.
Sanna Pitkänen
aluevaltuutettu ja TYKS-sairaalapalvelulautakunnan jäsen